Kaurainen mustikkamurupiirakka

Netissä on kiertänyt perinteinen piimäpiirakkaohje kevään raparperikaudesta alkaen. (Maisemakahvilan raparperipiirakka)

Tässäpä gluteeniton kaurainen versio vanhasta muokaten. (Jauhot voi vaihtaa päikseen vehnäjauhoihin). Alla ohje isoon uunipellilliseen. Kolmasosa ohjeen aineista on passeli tavalliseen piirakkavuokaan. Jos tällä ohjeella tekee raparperipiirakan, kannattaa lisätä täytteeseen 1 dl sokeria.

12 dl kaurajauhoja tai 6 dl kaurajauhoja + 7 kaurahiutaleita (gluteenittomina)
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään hyvin, jonka jälkeen niihin lisätään

375 g sulatettua voita.

Taikinasta otetaan noin yksi kolmasosa eroon muruseosta varten. Isompaan taikinaosaan tehdään kolo pohjalle, johon rikotaan

3 munaa ja
3 dl piimää, johon on sekoitettu
3 tl ruokasoodaa

Edit. (6/2021)Muruseokseen voi lisätä desin auringonkukansiemeniä jotka mukavasti paahtuvat ja antavat suututumaa.

Sekoitetaan taikina ja levitetään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Täyte:

750 g rahkaa (voi korvata myös jugurtilla, mutta se vaatii perunajauhoja 1 tl/250g kohti kiinteyttämään täytettä)
3 munaa
2,5 dl sokeria
6 tl vaniljasokeria
45 ml sitruunamehua

(Sitruunamehun tilalla tai osana nestemäärää käytän usein italialaista sitruunalikööriä tai kotoisia marjaliköörejä.)

Kaada ja levitä hyvin sekoitettu täyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle 1,2 litraa mustikoita ja sen jälkeen muruseos tasaisesti täyteen ja mustikoiden päälle.

Paista 175˚:ssa 45-60 minuuttia ja anna jäähtyä.

Parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta maistuu haaleanakin.
Kestää hyvin pakastamisenkin!

Raparperi-mansikkapiirakka

eli Ranskalainen marja-raparperikakku
Raparperi-mansikkapiirakka

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl perunajauhoja
4 dl Mantelijauhoja / 3 1/2 dl peruna- tai kaurajauhoja / 4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:

12 dl raparperikuutioita
7 dl mansikoita(pakaste) tai muita pakastemarjoja / 3 dl raparperia
2 dl sokeria (edit – sokeri oli unohtunut täytteestä!)
1 dl vettä
3/4 dl perunajauhoja

1. Valmista ensin täyte. Kaada kattilaan kohmeiset marjat, raparperi, vesi ja sokeri. Sekoita ripotellen joukkoon perunajauhot ja kuumenna samalla koko ajan kauhalla/lastalla pohjia myöten sekoittaen kunnes perunajauho sakeutuu – pulpahtaa. Ota kattila heti liedeltä ja jätä jäähtymään.

2. Vatkaa voi, sokeri ja perunajauhot(1 dl) vaahdoksi ja lisää munat yksitellen ja lopuksi valitsemasi jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. (Perunajauhot siivilän läpi.)

3. Taputtele 2/3-osa taikinasta leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan – ø 26 cm – tai korkeareunaiseen uunivuokaan pohjalle ja reunoille ~5cm. Kaada täyte syvennykseen ja levitä loppu taikina päälle nokareina ja tasoita taputellen.
(Vehnäjauhotaikinan voi kaaviloida leivinpaperin päällä ja nostaa sen avulla kanneksi. Tee pintaan haarukalla reikiä.)

4. Paista 175 asteessa alimmalla tasolla 45-50 min. Ota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä.

Ohje on ollut aikoinaan Pirkkalehdessä ennen intternettiä. Nettiversiona ohje löytyy täältä: Ranskalainen marja-raparperikakku

 

Tällä ohjeella saa herkullisen omenapiirakan, kun lisää vettä täytteeseen 1/2 dl ja terästykseksi 2 rkl calvadosta tai jotain muuta terästystä. Omenalohkoja n. 1 1/2 litraa. Sokeria vähemmän omenien makeuden mukaan.

Omenapiirakka

Omenapiirakka

200g voita

2 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

3 munaa

4 dl mantelijauhoja

1 rkl leivinjauhetta

1 rkl kanelia tai 1 tl kardemummaa

2 dl maustamatonta jugurttia

Vaahdota voi, sokeri ja perunajauhot kuohkeaksi ja lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää mantelijauhot, joihin on sekoitettu kaneli ja leivinjauhe. Lisää lopuksi jugurtti. Levitä seos leivinpaperoidulle uunipannulle ja lado päälle:

5 isoa hapahkoa omenaa viipaloituina ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria tai hunajaa maun mukaan. Paista 175°:ssa n. 35 minuuttia ja tarjoa esim. vaniljakastikkeen tai makeutetun jugurtin kera.

Alkuperäinen ohje oli Valion kirjasessa Neljä vuodenaikaa –  Kodin ruokavuosi.(vuodelta 2000) Vähensin sokeria ja vaihdoin jauhot gluteenittomaan.



Ranskalainen omenakakku

Ranskalainen omenakakku

Murotaikina

200g     pehmeää voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja ( gluteenittomassa korvataan mantelijauholla tai 3 1/2 dl perunajauholla)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Ripaus suolaa

Vatkaa voi, sokeri ja perunajauhot vaahdoksi ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan.
Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu suola, vaniljasokeri ja leivinjauhe.
Vaivaa taikinaa alustalla muutaman minuutin ajan, niin että siitä tulee kimmoisaa.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Ota pidempään kylmässä ollut taikina huoneen lämpöön tuntia ennen käyttöä.
( Jäähdytyksen voi jättää väliinkin)
Taputtele irtopohja- tai korkeareunaiseen piirakkavuokaan (26 cm 🌕) 2/3 taikinasta ja kaulitse loput kanneksi. Irtopohjavuokaan kannattaa laittaa leivinpaperi pohjalle.

Omenatäyte

1 1/4 l kuutioituja omenapaloja
1 dl vettä
n. 1 dl sokeria omenien happamuuden mukaan
2 rkl konjakkia/rommia tms.

Kiehauta ja lisää nopeasti sekoittaen niin, että täyte
juuri ja juuri sakenee:

1 dl vettä
1 rkl perunajauhoja

Tasoita täyte vuokaan ja laita kansi päälle. Pehmeän taikinan voi levittää myös käsin.
Tee pintaan haarukalla muutama reikä. Paista 175°C:ssa noin 50 minuuttia.
Anna jäähtyä ja irrota vasta sitten irtopohjavuo’asta.

Lohipiirakka

imageslice of pie

Kylmäsavulohipiirakka

pohja
150g voita
3 dl mantelijauhoja
1/2 dl pellavansiemenrouhetta
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Nypi paloiteltu voi sekoitettuihin kuiviin aineisiin ja levitä vuokaan.

täyte
200g kylmäsavulohta
3 dl kermaa
3 kananmunaa
2 di hienonnettua tilliä
2 dl hienonnettua kevätsipulia
muutama kierros mustapippuria myllystä
Sekoita täytteen ainekset järjestyksessä. Lisää suolaa halutessasi. Lohessa on yleensä riittävästi suolaa. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile, että täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Pekoni-kanttarellipiirakka

image

Pohja
150g voita
3 dl mantelijauhoja
1/2 dl pellavansiemenrouhetta tai
         2rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
Sekoita jauhot ja nypi voin kanssa sekaisin, lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Taputtele voideltuun piirakkavuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Täyte
200g maustamatonta tuorejuustoa(Viola)
3 munaa
3 dl kermaa
suolaa maun mukaan
timjamia
mustapippuria
Sekoita täyte ja
lisää:
200 g pekonia
2 dl haudutettua kanttarellihakkelusta
1 punasipuli ohuina renkaina
1-2 valkosipulin kynttä murskattuna

pari desiä kruunuvihannessekoitusta
piirakan päälle ennen paistamista:
1 suippopaprika renkaiksi leikattuna

Ruskista kevyesti pannulla pekoni ja sekoita joukkoon sipulit ja sienet. Kuullota sipulit pehmeiksi, sekoita vihannekset joukkoon ja ota pannu jäähtymään hetkeksi ja yhdistä täyteseokseen. Kaada koko hoito vuokaan ja lado paprikat pinnalle.
Paista 49-50 minuuttia 175 asteessa. Kokeile kypsyyttä.  Anna hiukan jäähtyä ennen tarjoilua.

Omenapiirakka


200g voita
1,5 dl sokeria
vaahdotetaan

3 dl perunajauhoja
1 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhtetta
(1 rkl vaniljasokeria)
Sekoitetaan ja lisätään taikinaan.

2/3 taikinasta levitetään irtopohjaisen kakkuvuoan tai 2 litran uunivuoan pohjalle ja reunoille. (Irtopohjavuokaan kannattaa laittaa leivinpaperi pohjalle.)
Täyte:
1,8 dl omenakuutioita
1 dl sokeria(maun mukaan)
1,5 dl vettä( osan voi korvata liköörillä)
0,5 dl perunajauhoa

Sekoita täyteaineet ja kiehauta sekoittaen, kunnes perunajauhot sakeutuvat. Kaada täyte vuokaan ja peitä lopulla taikinalla. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Tarjoa kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

Nokkospiirakka

Kevät innosti käyttämään kotimaisia kauden  superfoodeja, nokkosta ja ilmasipulia piirakkaan. Gluteeniton ja VHH

Pohja:
100g jauhettuja hasselpähkinöitä(manteleita)
100g voita sekoitetaan ja lisätään:
1      muna
50g  emmentalraastetta
        Levitetään pyöreän vuokan pohjalle.

Täyte:
3 dl  kermamaitoa
2      munaa
1 dl  hienonnettua nokkosta tuoreena
50g  emmentalraastetta
100g savulohta (muukin kala tai kinkku käy)
1      varsi ilmasipulia tai ruohosipulia pilkottuna
        ( suolaa tarvittaessa)
Sekoita ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.

Raparperipirpakka -satokauden avaus :)

Täyte;
4dl  raparperipaloja, joiden joukkoon valutetaan 4 rkl hunajaa
       annetaan tekeytyä taikinan teon ajan
2dl kermaviiliä    
2    munaa          
2tl  vaniljasokeria
      Sekoitetaan kermaviiliin sokerit ja muna , sitten raparperit. Tarkista makeus ja lisää halutesassi sokeria,
Pohja:
150g jauhettua mantelia(3 dl)
1tl     leivinjauhetta      
         yhdistetään ja nypitään joukkoon :
100g voita ja lisätään vielä:
1      kananmuna
0,5 dl raakaruokosokeria

Paistetaan 200 asteessa noin puoli tuntia

Lohi-parsakaalipirpakka

Eilinen testaus.Määrät ovat vahän noin… kuvaa ei ole ja kaikki tuli syötyä… (Pirpakka-sana tulee Lumikki-elokuvasta)
Pohja: 2dl(100g) mantelijauhoa, 1tl leivinjauhetta, 100g voita(nypitään muruiksi)lisätään 2dl(100g) emmentalraastetta ja 1 muna. Levitetään piirakkavuokaan(taputellessa apuna vähän lisää mantelijauhoa).
Täyte: 200g tuorejuustoa, 2-3 dl kerma-maitoa, 2 munaa, tilliä, pippuria maun mukaan ja sekoitetaan, lisätään 150g graavilohta, 100g parsakaalia pienittynä. (lohen suola riittää) Paistetaan 200 asteessa noin 45 min. (Jos vuoka on kovin matala, kannattaa kerma-maitoa laittaa vähemmän, ettei mene uunissa yli.)

Kuvan versiossa sama pohja, mutta kinkkua lohen asemasta, basilikaa ja persiljaa tillin sijaan, enemmän kasviksia ja sen vuoksi 3 munaa täytteessä.