Porkkanakakku

Alkuperäinen ohje on muunneltu Valion ruokaohjeista löytyneestä porkkanakakusta.

Kuorrutuksena on puolestaan Valion kesäkurpitsakakun kuorrute, joka ei ole rahkan takia ihan niin makea ja raskas kuin perinteisessä porkkanakakussa. Kuvan kakku on tehty kaurajauhoilla.

Pohja

200g voita sulatettuna

2 1/2 dl sokeria, josta osan voi korvata ruskealla sokerilla

3 kananmunaa

4 dl kaura/vehnäjauhoja

3 dl porkkanaraastetta(150g)

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

1 rkl kanelia

Kuorrute

1 prk maustamatonta Koskenlaskija Ruoka&Dippiä (200g)

1 prk sitruunarahkaa

1 1/2 dl tomusokeria

Lisää sulatettuun voihin sokeri, porkkanaraaste ja munat. Sekoitahyvin ja lisää lopuksi varovaisesti sekoittaen jauhot, joihin kohotusaineet ja kaneli on sekoitettu.

Kaada pyöreään noin 23 cm halkaisijaltaan olevaan leivitettyyn tai leivinpaperilla suojattuun vuokaan. Paista 175˚:ssa noin 40-45 minuuttia.

Anna jäähtyä vähän. Valmista kuorrute sekoittaen ruoka&dippijuusto ja sitruunarahka ja lisää siihen tomusokeri siivilän läpi hyvin sekoittaen.

Kuorruta kakku ja anna tekeytyä seuraavaan päivään. Koristeena käytetyt porkkanasuikaleet on veistetty perunankuorimaveitsellä ja kuivattu leivinpaperilla 100˚:ssa.

Cheese Cake

20170730_215718-01

Gluteeniton versio:

150g voita (edit!) 100g voita ilman perunajauhoja
1dl sokeria
0,5dl perunajauhoa
vatkataan vaahdoksi ja lisätään
1 muna
2,5 dl kaurajauhoja/ mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
200g sitruunatuorejuustoa
200g vaniljatuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl sitruunalikööriä/-mehua
500g rahkaa (valuta näkyvä neste pois rasiasta)
5 keltuaista
(1 dl perunajauhoa perinteiseen kakkuun
omassani jätin pois – määrän voi myös puolittaa)
5 valkuaista ja
1 dl sokeria vaahdoksi vatkattuna

Alkuperäinen ohje:

100g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
500g rahkaa valutettuna
300g Viola maustamaton tuorejuustoa
1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl sitruunamehua
2,5dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoa
5 keltuaista
5 valkuaista

Vuoraa 24cm ø irtopohja leivinpaperilla.
Vaahdota voi ja sokeri, sekoita joukkoon muna ja jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte: Kaada rahka kulhoon ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, puolet sokerista, vaniljasokeri, perunajauhot ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja paista 175°:ssa noin tunti. Peitä pinta foliolla tai leivinpaperilla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Irrota kakku vuoasta vasta täysin kylmänä. Tarjoa sellaisenaan tai marjojen kanssa.

Alkuperäinen ohje Valion ruokaohjekirjasta Juusto – syö,nauti ja elä (1996)

IMG_3827

Raparperi-mansikkapiirakka

eli Ranskalainen marja-raparperikakku
Raparperi-mansikkapiirakka

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
1 dl perunajauhoja
4 dl Mantelijauhoja / 3 1/2 dl peruna- tai kaurajauhoja / 4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte:

12 dl raparperikuutioita
7 dl mansikoita(pakaste) tai muita pakastemarjoja / 3 dl raparperia
2 dl sokeria (edit – sokeri oli unohtunut täytteestä!)
1 dl vettä
3/4 dl perunajauhoja

1. Valmista ensin täyte. Kaada kattilaan kohmeiset marjat, raparperi, vesi ja sokeri. Sekoita ripotellen joukkoon perunajauhot ja kuumenna samalla koko ajan kauhalla/lastalla pohjia myöten sekoittaen kunnes perunajauho sakeutuu – pulpahtaa. Ota kattila heti liedeltä ja jätä jäähtymään.

2. Vatkaa voi, sokeri ja perunajauhot(1 dl) vaahdoksi ja lisää munat yksitellen ja lopuksi valitsemasi jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe. (Perunajauhot siivilän läpi.)

3. Taputtele 2/3-osa taikinasta leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan – ø 26 cm – tai korkeareunaiseen uunivuokaan pohjalle ja reunoille ~5cm. Kaada täyte syvennykseen ja levitä loppu taikina päälle nokareina ja tasoita taputellen.
(Vehnäjauhotaikinan voi kaaviloida leivinpaperin päällä ja nostaa sen avulla kanneksi. Tee pintaan haarukalla reikiä.)

4. Paista 175 asteessa alimmalla tasolla 45-50 min. Ota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä.

Ohje on ollut aikoinaan Pirkkalehdessä ennen intternettiä. Nettiversiona ohje löytyy täältä: Ranskalainen marja-raparperikakku

 

Tällä ohjeella saa herkullisen omenapiirakan, kun lisää vettä täytteeseen 1/2 dl ja terästykseksi 2 rkl calvadosta tai jotain muuta terästystä. Omenalohkoja n. 1 1/2 litraa. Sokeria vähemmän omenien makeuden mukaan.

Ranskalainen omenakakku

Ranskalainen omenakakku

Murotaikina

200g     pehmeää voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja ( gluteenittomassa korvataan mantelijauholla tai 3 1/2 dl perunajauholla)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Ripaus suolaa

Vatkaa voi, sokeri ja perunajauhot vaahdoksi ja lisää joukkoon munat yksi kerrallaan.
Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu suola, vaniljasokeri ja leivinjauhe.
Vaivaa taikinaa alustalla muutaman minuutin ajan, niin että siitä tulee kimmoisaa.
Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Ota pidempään kylmässä ollut taikina huoneen lämpöön tuntia ennen käyttöä.
( Jäähdytyksen voi jättää väliinkin)
Taputtele irtopohja- tai korkeareunaiseen piirakkavuokaan (26 cm 🌕) 2/3 taikinasta ja kaulitse loput kanneksi. Irtopohjavuokaan kannattaa laittaa leivinpaperi pohjalle.

Omenatäyte

1 1/4 l kuutioituja omenapaloja
1 dl vettä
n. 1 dl sokeria omenien happamuuden mukaan
2 rkl konjakkia/rommia tms.

Kiehauta ja lisää nopeasti sekoittaen niin, että täyte
juuri ja juuri sakenee:

1 dl vettä
1 rkl perunajauhoja

Tasoita täyte vuokaan ja laita kansi päälle. Pehmeän taikinan voi levittää myös käsin.
Tee pintaan haarukalla muutama reikä. Paista 175°C:ssa noin 50 minuuttia.
Anna jäähtyä ja irrota vasta sitten irtopohjavuo’asta.

Kurpitsakakku

Kesäkurpitsasatoa kakkuun.
KesäkurpitsakakkuKesäkurpitsakakku

3 dl keittäen pehmennettyjä kesäkurpitsalohkoja soseutettuna
1,5 dl sokeria
0,5 dl siirappia/hunajaa
1 dl jugurttia
2 tl ruokasodaa
1-2 tl inkivääriä

Sekoitetaan hyvin ja lisätään hyvin sekoittaen:

3/4 dl perunajauhoa
3 dl mantelijauhoa
2 munaa
Ja lopuksi
100 g Valion sitruunavoita sulatettuna, vähän jäähtyneenä tai voita ja raastettua sitruunan kuorta
Tasapohjaiseen leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja uuniin 175 asteeseen noin 50 minuutiksi.
Annetaan vähän jäähtyä ja kipataan tarjoilualustalle.

Runebergintorttu

image

200g voita
2dl intiaanisokeria/(1dl fariinisokeria+1 dl hienoa sokeria)
2 munaa
1dl perunajauhoja
4dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2tl kardemummaa
1tl piparkakkumaustetta

Vadelmahilloa

Vaahdota voi ja sokeri, lisää perunajauhot ja sekoita. Lisää munat yksitellen ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu mausteet ja leivinjauhe. Laita leivitettyihin vuokiin(12-20kpl koon mukaan) ja tee pieni syvennys, johon laitetaan vadelmahilloa. Paista 200:ssa n. 10-14min.
Valmiiden leivosten päälle silmä vadelmahillosta ja tomusokerikuorrutuksesta.

Macarone-leivoksia


Ensimmäiset väsäilin lusikalla ja niistä tuli ihan liian suuria. Pursottamalla sain pienempiä ja suupalaksi sopivia.
Ohjeen mukailin Pirkka-lehdestä(linkki) Näitä näkee erilailla värjättyinä, mutta kaakao on oikeaa ainetta ja käytin sitä. Onnistuu tietysti ilman sitäkin.

(N. 24 kpl)
2 kananmunan valkuaista
ripaus suolaa
2 2/3 dl (100g) mantelijauhoja
3 dl (180 g) tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunan valkuaista

Suklaatäyte
100 g taloussuklaata
1/2 dl vispi- tai kuohukermaa

1. Sekoita mantelijauhe, kaakaojauhe ja puolet tomusokerista keskenään.

2. Vaahdota valkuaisia hetki ja lisää suola. Vatkaa ja lisää tomusokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa seos kiiltäväksi. Sekoita manteli-kaakao-tomusokeriseos lopuksi valkuaisvaahdon joukkoon.

3. Pursota seok­sesta halkaisijaltaan noin 2 cm:n noka­reita leivinpaperin päälle pellille. Voit tehdä nokareet myös kahdella lusikalla. Anna pohjien seistä huoneenlämmössä noin 15 minuuttia. Paista 150 asteessa 10 – 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrota pohjat varovasti lastalla.

4. Paloittele suklaa kattilaan ja lisää kerma. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa liukenee. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Anna täytteen hieman jäähtyä. Levitä suklaatäytettä pohjien sileälle pinnalle ja paina kaksi pohjaa yhteen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Erittäin suklainen kakku

Sulata 150g voita ja 150g tummaa suklaata,
Vaahdota 4 munaa ja 1 dl sokeria,
3,5 dl mantelijauhoja(175g) 2tl leivinjauhetta
ja 1/2 tl ruususuolaa
+  Lisää vuorotellen jauhot ja suklaaseos vaahtoon.
+  Paista 175 asteessa noin 50 min. Kumoa ja anna jäähtyä.
Halkaise ja kostuta vaikka brandyllä(0,4dl).
Laita väliin lakka-/vadelmahilloa. Tai kostuta halkaisematta(kakku on mehevä).
Kuorrutus:
Kuumenna 0,5dl kermaa, 150g tummaa suklaata ja 25g voita. Levitä kakun päälle. Anna jäähtyä ja koristele(tässä pistaasi- ja pekaanipähkinöitä)
Tarjoa kermavaahdon kera. (gluteeniton ja ilman hilloa normaalia vähemmän hiilareita)

versio1: Jos haluat korvata sokerin esim. stevialla, kannattaa muut aineet yhdistää vatkattuihin keltuaisiin ja lisätä lopuksi erikseen vatkatut valkuaiset varovaisesti nostellen taikinaan.

versio2 : Olen testannut kakkua myös niin, että korvaan 50g taikinan suklaasta kookosöljyllä ja lisännyt 2 rkl jauhettuja kaakaonibsejä/kaakaojauhetta. (Yllättäen joskus ei kaapista löydykään suklaata tarpeeksi!)

Tsiis-Mustikkakakku

Suklaakuorrutuksella

Kakkupohja:
5 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl perunajauhoa/mantelijauhoa
0,5 dl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi; lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti nostellen joukkoon. Kaada pyöreään kakkuvuokaan ja paista n. 35 minuuttia 175 asteessa. (niin, että pohja vähän irtoaa reunasta)
Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen kerrokseen. Kostutukseen 0,5 dl vedellä laimennettua rommia/likööriä/mehua. Etenkin perunajauhopohja vaatii kunnolla kostutusta.

Täyte:
3 dl mustikkahilloa/ sopivasti makeutettua mustikkasurvosta

2 tl vaniljasokeria ja
2,5 dl kuohukermaa vaahdotettuna
200g maustamatonta Viola-tuorejuustoa
2 tl sitruunan raastettua kuorta
0,5 dl sokeria/tai muuta makeutusta
2 rkl sitruunamehua
0,5 dl vettä
4 liotettua liivatelehteä
Sekoita tuorejuustoon sokeri, sitruunan kuori ja mehu sekä vähän vettä, niin että notkistuu. Kuumenna loput vedestä ja liota siihen puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen liivate juustoseokseen. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti nostellen joukkoon.

Kasaa kakku: pohjan päälle vähän kostutusta ja mustikkahilloa, sen päälle puolet tuorejuustotäytettä. Toinen kerros samoin. Kansi päälle ja kostutetaan varovasti. Lopuksi kuorrutus. Kermavaahtokin käy, mutta tässä on suklaata:
150 g tummaa suklaata, 0,5 dl kermaa ja 25 g voita sulatetaan kattilassa ja sekoitetaan samalla hyvin. Kun se on tasaista, kaadetaan kakun päälle ja levitetään. Annetaan jäähtyä muutama tunti jääkaapissa. Ota hyvissä ajoin ennen tarjoilua kakku huoneenlämpöön, että suklaan kiilto palautuu. Koristele. Tässä versiossa oli orvokkeja.